maanantai 22. syyskuuta 2014

Redang Island

Torstaina pakattiin rinkat ja lähdettiin kahdella LRT:llä Putran bussiasemalle. Pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin oikea paikka ja nipin napin saatiin koko porukka kasaan ennen bussin lähtöä. Otettiin yöbussi Kuala Terengganuun, joka lähti klo11 ja matka kesti 7h (88RM/21e/henk., easybook.com). Bussissa oli melko kylmä ja matka oli aika pomppuinen. Jossain vaiheessa alkoi myös kunnon ukkosmyrky. Puolessa välissä matkaa oli vessatauko, jonka jälkeen pysähdyttiin ehkä kolme kertaa ottamaan lisää matkustajia kyytiin. Saatiin nukuttua ihan ok, vaikka tulikin heräiltyä vähän väliä. Saavuttiin Kuala Terengganuun aamukuudelta ja vastassa odotti yli-innokkaita taksikuskeja, jotka osasivat olla todella ärsyttäviä meitä väsyneitä matkalaisia kohtaan :D Päätettiin kuitenkin kävellä satamaan, koska googlen mukaan matkaa olisi vain noin 500m. Oikeaa paikkaa ei taas meinannut heti löytyä, mutta pienen etsiskelyn jälkeen se lopulta löytyi (Shahbandar Jetty, turisti-infoa vastapäätä, osoite GoogleMapsiin Jalan Sultan Zainal Abidin). Otettiin pienet torkut auringon noustessa ja siirryttiin laiturin porttien auetessa vaihtamaan varaukset lippuihin ja hypättiin lauttaan klo9. Lauttamatka kesti 1h15min, ja vaihdettiin vielä aivan loppumatkaksi toiseen lauttaan, joka pääsi ajamaan aivan rantaan. Hotellimme Redang Reef Resort sijaitsi rannan päädyssä, aika lähellä, mihin lautta meidät jätti. Oltiin siis ostettu matka kahden yön ja kolmen päivän pakettina, johon kuului lauttamatkat, yöpyminen kahden tai kolmenhengen huoneessa, ruoat (aamiainen, lounas, tea time ja illallinen/bbq) ja kolme snorklausretkeä. Paketin hinta oli kahden hengen huoneessa olevilta 469RM/112e/henk. ja kolmen hengan huoneessa 426RM/102e/henk.

Sharbandar Jettyn edessä odottelemassa lauttaa

Redang Island. Oli kyllä loistavat maisemat..

Resortti oli viihtyisä ja henkilökunta mukavan rentoa. Yllätykseksemme hotelli vaikutti melkein tyhjältä, vaikka oltiin varauduttu lähes loppuunmyytyyn saareen. Huoneissa oli ilmastointi ja kaikki toimi kaikin puolin hyvin koko viikonlopun. Ruoka oli ihan ok, ei ehkä omaan mieleeni, mutta muut näyttivät tykkäävän. Ruoka tarjoiltiin siis buffetina, jossa oli tarjolla yleensä riisiä, jotain kanaa ja kalaa, aamuisin ja teeaikaan paistettua nuudelia ja paahtoleipää yms. Päivän ohjelma pyöri pitkälti snorklauksen ja ruokailun ympärillä ja aina välissä otettiin lepiä riippukeinuissa tai rannalla.


Snorklausreissut olivat aina eri paikoissa ja oli kyllä siistiä nähdä merenalaista maailmaa ensimmäistä kertaa. Syvää vettä pelkäävänä ja surkeana uimarina päätin pitää pelastusliivejä päällä vaikka muu porukka menikin ilman. Onnekseni meidän porukan lisäksi mukana oli yksi nuori pariskunta, jotka kumpikin pitivät myös liivejä. Ei tarvinnut yksin noloilla :D Snorkkeliin tottuminen vei hetken, mutta lopulta sen kanssa hengittäminen sujui ihan helposti. Maski päästi vähän väliä vettä sisään, joten viimeisellä kerralla ohjaajan vinkistä viisastuneena en laittanut naamaan aurinkorasvaa, jotta maski pysyisi paremmin paikallaan. Ensimmäisellä reissulla vedessä oli todella paljon pikkumeduusoja, jotka pistelivät ihoon ikävästi. Niistä ei kuitenkaan onneksi myöhemmin tarvinnut kärsiä. Eka reissu oli keskellä merta ja toinen snorklausretki tehtiin Marine Parkiin, joka sijaitsi toisen saaren rannassa. Siellä liikuttiin enemmän ohjaajan perässä ja päästiin näkemään muutama iso kala, kokeilemaan meritähtiä ja –makkaroita ja tutkimaan laivan hylkyä. Viimeinen reissu oli taas yhden toisen saaren läheisyydessä, jossa maisema oli aivan huikea.

Matkalla snorklaamaan

Eka snorklausspotti

Ja vika snorklausspotti. Ahh <3

Porukka pieneni ekan reissun kymmenstä vikan päivän kuuteen :D

Kumpanakin iltana käveltiin rannan toiseen päähän istumaan muutamalle drinkille ja kuuntelemaan livemusiikkia. Viimeisenä aamuna herättiin katsomaan auringon nousua, mikä ei harmiksemme näkynyt pilvien takaa ollenkaan.. Check out -aika oli jo klo9.30 ja päivän viimeinen lautta takaisin lähti jo klo11, joten hengailimme rinkkojen kanssa aamusta rannalla. Lauttamatka kesti tällä kertaa vähän pidempään. Meininki saarella oli leppoisa, ja oltaisiin viihdytty siellä pidempäänkin. Redangilla on käytännössä pelkästään resortteja, joten kaikki viettävät aikaansa aika pitkälti omalla hotellillaan tai rannalla/merellä. Paras aika vierailla saarella on hotellin henkilökunnan mukaan huhtikuu, elokuu tai syyskuu, jolloin ilmat ovat hyvät, mutta paikalla ei ole liikaa ihmisiä. Touko- ja kesäkuu on pahimmat turistikuukaudet ja low-season alkaa lokakuun alkupuolella, kun monsuunikausi alkaa.

Korealaiset shotit

Koska oltiin takasin Kuala Terengganussa jo yhden maissa päivällä, päätettiin ottaa taksit biitsille. Löydettiin mittarilliset taksit vähän matkan päästä satamasta ja matkaa rannalle oli noin 3km. Käytiin ensin lounaalla ja vieläkin muistelen lämmöllä sitä Mee Gorengia siellä :D Niin perusruokaa täällä, mutta niin hyvää. Siinä syödessämme alkoi satamaan, joten jäätiin ravintolaan odottamaan sateen loppumista. Jonkin ajan päästä jatkettiin matkaa rannalle, mutta jätettiin rinkat ravintolaan :D Ihanan rehellistä porukkaa. Biitsi oli tietty märkä, joten ei siellä lopulta kauaa viihdytty. Edellisenä päivänä palanut iho kiitti.

Maistuiskos?

Jälkkäriks syötiin Aiskrim Goreng, eli uppopaistettu jäätelö. Uppopaistetun taikinan sisällä ja päällä jäätelöä, mukana myös vähän maissinjyviä. Nam oli hyvää! 

Kuala Terengganun ranta. Vähän surkeen näköinen sateen jälkeen

Sunnuntain beach resort

Lopulta lähdettiin taas takseilla kohti bussiasemaa ja päivällisen jälkeen otettiin nokka kohti KL:ia. Bussissa oli vielä kylmempi kuin menomatkalla, mutta matka tuntui menevän nopeammin. Saavuttiin Kuala Lumpuriin neljän maissa yöllä ja otettiin taksi kotiin. Kotona oli ihana räväyttää rinkka selästä lattialle, mutta niin mielellään olisi jäänyt noihin ihaniin maisemiin pidemmäksi aikaa. Uudet reissut on jo suunnitelmissa.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti