maanantai 22. syyskuuta 2014

Baareilua, grillailua, Lantern Parade ja vähän koulunkäyntiäkin


Viime viikon lauantaina pidettiin pienet alottelut meillä, meidän porukan ja kolmen muun saksalaisen kanssa. Pelattiin juomapeliä ja juteltiin eri maiden kulttuurieroista. Myöhemmin illasta siirryttiin Reggae baariin Chinatowniin, mikä sijaitsi itse asiassa ihan mun hostellin lähellä. Paikka oli mukava, mutta aika tyhjä, joten päätettiin juoda vaan yhdet juomat siellä ja vaihtaa paikkaa. Tilattiin porukalla kaks ämpäriä (25RM/6e/kpl), ja sain taas todeta oman juomamaun eroavan täysin muista, kun ei oikein meinannut rommi- ja viskipohjaiset juomat maistua :D

Ämpärit


Napattiin taksi Changkatin baarikadulle, jossa riitti porukkaa. Juomat tosin oli tosi kalliita, joten päätettiin vaan vallottaa tanssilattia. Seuraava päivä menikin sitten taas tekemättä oikeastaan mitään fiksua. Tosin käytiin iltapäivällä National Museum of Malaysia:ssa, mikä osoittautui vähän tylsäksi paikaksi. Luulin meneväni taidemuseoon, mutta siellä olikin aika pitkälti vaan arkeologisia löydöksiä ja Malesian historiaa. Museovierailun viihtyvyyttä ei ehkä myöskään auttanut järkyttävä vatsakipu :D

Maanantaina oli aika rekisteröityä kahdelle uudelle kurssille. Ennen ensimmäistä luentoa joku paikallinen tyttö tuli juttelemaan, ja luennolla istuin kolmen tytön vieressä, jotka ystävällisesti kysyivät haluanko istua heidän kanssaan. Täällä ihmisten ystävällisyys yllättää, koska Suomessa harvemmin jutellaan tuntemattomille. Johtamisen luennoitsija oli mukava kiinalainen nainen, jonka englanti oli ymmärrettävää ja luennon aihe oli kiinnostava: johtaminen kansainvälisessä ympäristössä. Luennolla puhuttiin länsimaalaisen ja aasialaisen kulttuurin eroista ja ainoana eurooppalaisena sain kommentoida, miten asiat meilläpäin hoituu. Koko luentosalillinen oli luukku ammollaan, kun kerroin muun muassa Suomessa olevan 5 viikkoa lakisääteistä lomaa vuodessa (Malesiassa 2vko, Japanissa 2pv) ja että me voidaan kutsua pomoa, opettajaa tai enoa pelkällä nimellä.

Seuraava luento oli International Business Management, jossa istuin yhden tanskalaisen pojan kanssa, ainoina eurooppalaisina taaskin. Luennoitsijan aksentti oli todella vahva, joten ymmärtäminen oli vähän hankalaa. Heti alun jälkeen todettiin keskenämme, ettei kumpikaan pidetä luennoitsijasta yhtään. Luennoitsija teki selväksi, ettei salissa puhuta hänen kanssaan samaan aikaan, koko kurssi on KILPAILUA muita opiskelijoita vastaan, eturivissä istuvat kaikista aktiivisimmat opiskelijat ja hän odottaa aktiivista keskustelua luennon aiheesta, jos hän kysyy jotain. Luennoitsijasta jäi melko tyly vaikutelma ja luennolla oli selkeä opettaja/oppilas –asetelma, koska luennoitsija piti selkeästi itseään korkeammassa roolissa.

Päänvaivaa aiheuttanut add-paperi, johon sai juosta hakemassa allekirjoituksia ja leimoja yhteensä 8 eri paikasta :D

Illalla menimme isolla porukalla saksalaisten luo grillaamaan, koska tiistai oli vapaa Malaysia Dayn takia. Paikalla oli porukkaa ainakin Suomesta, Saksasta, Sveitsistä, Jenkeistä, Itävallasta, Tsekistä, Ranskasta ja Bruneista. Grilli saatiin lopulta syttymään hiuslakan, hyttysmyrkyn ja oksien avulla, ja päästiin nauttimaan hyvistä hamppareista. Juhlittiin myös yhden sveitsiläisen synttäreitä ja maisteltiin pahoja durian-karkkeja ja vihreää kakkua. Ilta meni mukavissa merkeissä ja palattiin puolen yön maissa kotiin.

Malaysia Day meni pitkälti viikonlopun reissua suunnitellessa. Oltiin suunniteltu lähtevämme isommalla porukalla Perhentianin saarelle, mutta majoituksen etsiminen osoittautui todella haastavaksi. Viikonloppu taisi olla school holiday, joten monet hotellit olivat täyteen bookattuja ja osaan paikoista ei saanut yhteyttä edes puhelimitse, koska malesialaiseen tyyliin varauksia ei joka paikassa suosita. Koska suunnittelimme reissua 10 hengen porukalla, totesimme että haluamme varata yöpaikan etukäteen, jotta varmasti mahdumme samaan paikkaan. Monen tunnin googlettelun ja soittelun jälkeen päädyttiin lopulta varaamaan resortti Redangin saarelta, joka sijaitsee Perhentianin lähellä.

Keskiviikkona vietettiin pari tuntia poolilla ja saatiin vähän väriä pilvisestä säästä huolimatta. Päivän ainut luento oli klo 16-19 Bahasa Malaysia Asas, malaijin kielen alkeet. Uusia sanoja tuli todella nopealla tahdilla ja lopulta luento kestikin vain puoltoista tuntia. Luennon jälkeen kaikki oli ihan sekaisin, eikä päähän tuntunut jääneen mitään. Kielten opetustyyli vaikuttaa jotenkin todella erilaiselta täällä :D Luennon jälkeen mentiin vielä porukalla syömään yhteen kampuksen isoimpaan food courtiin ja sen jälkeen kampuksen kirjastolla alkoi Lantern Parade. Mentiin katsastamaan meininki ja parkkipaikka olikin täynnä ihmisiä. Tarjolla oli moon cakea (kiinalaista leivosta) ja kaikki saivat omat paperilyhdyt. Musiikki pauhasi ja ohjelmaa juonnettiin malaijiksi ja kiinaksi. Halutessaan olisi myös voinut askarrella oman lyhdyn. Seisoskelimme alueella lyhtyinemme ja odotimme, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Pääsimme poseeraamaan varmaan kymmenen kiinalaisen porukan kanssa, jotka innoissaan halusivat ottaa meidän eurooppalaisten kanssa ryhmäselfieitä. Lopulta pitkän kuuman seisoskelun jälkeen lähdimme kävelemään lyhtyjen kanssa kulkueena lenkkiä kampuksella. Porukka lauloi ja hurrasi kovaan ääneen, ja lopulta tajusimme, että jokaisella (meidän koulun ja muiden koulujen) asuntolalla oli oma kannatuslaulunsa/huutonsa.

Malaijin alkeita

Lyhdyt

Paljon porukkaa, erityisesti kiinalaisia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti