keskiviikko 17. syyskuuta 2014

KL Butterfly Park ja Chinatown

Kirjoitettu la 13.9.

Perjantait ovat melkein kaikilla koulusta vapaat, joten päätettiin eilen lähteä kiertämään Butterfly Park ja pari temppeliä Chinatownissa vähän isommalla porukalla. Mukana oli meidän kämpiltä minä, Nadine ja Matt, vähän matkan päässä asuvat saksalaiset Jenny, Gina ja Ole, sekä tsekkiläiset Silvie ja Lucie. Otettiin LRT Pasar Seni –asemalle ja sieltä taksi Butterfly Parkiin. Sisäänpääsymaksu oli 20RM ja paikka oli melko pieni, verkoin katettu ”puisto”. Perhosia oli paljon ja paikka oli ihan kiva, muttei mitenkään kovin ihmeellinen. Saatiin kuitenkin kulutettua aika kauan aikaa siellä. Tän jälkeen käveltiin takaisin Chinatowniin ja käytiin syömässä, jonka jälkeen käytiin kiinalaisessa temppelissä ja hindutemppelissä. Tän jälkeen tytöt halusivat pyöriä Chinatownin marketilla ja ostaa laukkuja :D Tunnin kiertelyn jälkeen palattiin kahvilan kautta kotiin. Illalla kotona oli sellainen fiilis, että pitäisi vielä lähteä jonnekkin. Koko päivän kävelemisen jälkeen oma sänky kuitenkin houkutteli enemmän. Täällä huomaa, kuinka paljon normaalisti käyttää aikaa koneen ääressä. Nyt kun ei oo kunnollista nettiä ja puhelimen dataa ei viitti tuhlata esimerkiksi tv-ohjelmiin, on kämpillä yksin hengailu tosi tylsää. Normaalisti nautin yksinolosta, mutta näköjään siihen kuuluu tietokone tai tv :D Muutenkin täällä jotenkin tuntuu, että pitäisi olla koko ajan menossa. Itse kuitenkin tarvitsen myös sitä omaa aikaa, joten parempi vaan olla luomatta itselle turhia paineita.




Chinatownin turistikatu

Kiinalainen temppeli

Sama kiinalainen temppeli, joka selvisi jälkikäteen taolaiseksi

Hindutemppeli


Tänään lauantaina on rentoilupäivä. Kello näyttää 11 ja mennään kohta poolille ja voisin yrittää ettiä nettiä tuolta alakerran kahvilasta. Illalla olis tarkotus lähteä ensimmäisen kerran kunnolla juhlimaan täällä. Puhuttiin vähän, että treffattais noita toisia saksalaisia ja varmaan tsekkiläisiäkin, ja tanskalaisia, joiden kanssa ei olla vielä oltu tekemisissä. Ois vähän semmonen fiilis, että vois vaikka käydä ostamassa viinipullon kylmään:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti