tiistai 15. heinäkuuta 2014

HEL-KUL lentojen hankkiminen

Seuraavassa ohjeita lentojen hankkimiseen, erityisesti Helsingin ja Kuala Lumpurin välille, jos se jollekkin niitä tarvitsevalle ei ole tuttua:)

Milloin ostaa?

Hakuohjeissa opastetaan ostamaan lennot vasta, kun lopullinen hyväksyntä on tullut kohdeyliopistosta. Sain hyväksynnän kesäkuun puolessa välissä, joten sikäli tätä ohjetta on ihan hyvä noudattaa. Tunnetusti lentojen hinnat kuitenkin vaihtelevat suuresti, joten suosittelen tarkkailemaan hintoja jo hyvissä ajoin. Itse ostin lennot 16.6. eli vähän yli 2kk ennen lähtöä. Kuala Lumpurin lentojen hinnat laskivat kyseisenä päivänä n. 200e. Jos hinnat olisivat tulleet alas ennen hyväksyntää, olisin todennäköisesti napannut ne ohjeista huolimatta. Kuala Lumpurin lentojen hinnat ovat halvimillaan keskimäärin 2kk ennen lähtöpäivää.

Mistä etsiä?

Lentojen hinnoissa on suuria vaihteluita eri lentoyhtiöiden ja jälleenmyyjien välillä. Itse kyttään hintoja pääasiassa seuraavilla sivuilla: lentodiilit.fi (loistavia löytöjä, jos päivät sattuvat sopimaan), vertaa.fi (yleensä hakukoneiden halvin) ja momondo.fi (hintakalenteri, jossa helppo vertailla eri päivien hintoja). Näillä sivuilla on useiden lentoyhtiöiden lennot samassa, ja edullisempaan hintaan kuin lentoyhtiöiden omilla sivuilla. Löydettyäsi hyvät lennot esim. Momondolta, kannattaa tarkistaa vielä ettei vertaa.fi tarjoa samaa vähän halvemmalla.

Mitä etsiä?

Suomen ja Kuala Lumpurin välillä ei liikennöidä suoraa lentoreittiä. Vaihtoehtoina on siis yhden tai kahden vaihdon lennot. Näiden välillä valitseminen riippuu jokaisen omista prioriteeteista. Nopeiten ja mukavimmin matka hoituu ottamalla Finnairin suorat lennot Singaporeen ja tästä jollain lentoyhtiöllä KL:iin. Toinen mukava vaihtoehto on lentää (yleensä KLM:llä) yhden Euroopan (yleensä Amsterdam) stopin kautta suoraan KL:iin. Lyhin matka-aika taitaa olla noin 14h. Mukavuudella on kuitenkin hintansa, ja näistä lipuista saa maksaa vähintään 800e, helposti todella paljon enemmänkin.

Jos kuitenkin etsit edullisinta vaihtoehtoa, on tarjolla kahden vaihdon lentoja. Ensimmäinen stoppi Euroopassa ja toinen Aasiassa. Helpoimmalla pääsee, kun valitsee edulliset kahden vaihdon lennot Helsingistä KL:iin suoraan hakukoneesta, jolloin kaikki lennot ovat samalla lipulla. Näin matkalaukuista ei tarvitse huolehtia koko matkan aikana. Toinen hyvä vaihtoehto on etsiä halvat yhden vaihdon lennot johonkin päin Aasiaan (käytännössä Singapore tai Bangkok) ja ottaa halpalento sieltä KL:iin. Halpalentoja myy esim. AirAsia. Näissä siis hoidetaan itse matkatavarat jatkolennolle, mutta se on pieni vaiva, jos hinta on hyvä ;) Kahden vaihdon lennot saa muistaakseni yleensä alle 800e.

Koska vaihto-opiskelulla on tarkka ajankohta, vaikuttaa se myös lentotarjouksien hyödyntämiseen. Monet tarjoukset ovat voimassa vain, jos kohdemaassa ollaan tietty aika, esim 3kk. Mutta hyödynnettäviäkin tarjouksia löytyy. Jos tarjous näyttää äärimmäisen hyvältä, on hyvä ottaa selvää lennon tarjoajasta, sillä huijareitakin löytyy. (Itse en esim. ostanut lentoja FlightFinderilta, vaikka hinta oli hyvä, sillä matkatoimisto vaikutti keskustelupalstojen mukaan hämärältä.)

Vaihtolennoissa kannattaa aina huomioida vaihdon pituus! Optimaalisin vaihtoaika on mielestäni 2h. Sillon ei tarvitse panikoida koneeseen ehtimisen kanssa, muttei toisaalta tuhlata aikaansa turhaan lentokentällä kalliiden lentokenttäravintoloiden houkutuksessa. Omissa lennoissani vaihtoajat ovat noin 2h, 4h, 4h ja 3,5h, mitkä ovat hintaan nähden kohtuulliset. Mielestäni hinta-laatusuhteeltaan paras kokonaismatka-aika on yleensä 20h-28h. Yli 30h lennot eivät yleensä ole säästetyn rahan arvoisia.

Mun lennot, mihin oon kyllä tyytyväinen:) Samanlaiset lennot maksoi koko kevään 790e ja tällä hetkellä taas jo 730e.Valitsin menomatkan matka-ajaksi mielummin 24h40min, koska toisessa olis ollut vaan tunnin vaihtoaika Hong Kongissa.

Mille päiville?

KL:iin suositellaan saapuvan viikkoa ennen koulun orientoivan viikon alkua. Uskon, että tässä ajassa ehtii järjestellä asuntoasioita ja tutustumaan uuteen kotikaupunkiin, joten itse tähtäsin tähän. Tämä viikko ei ole kuitenkaan mikään kiveen kirjoitettu aika, joten kannattaa etsiä lentoja muutaman päivän +/- heitolla. Toinen vaihtoehto on saapua Aasiaan aikaisemmin reissaamaan. Jos olisin lähtenyt vaihtoon kaverin kanssa, olisin tehnyt näin. Kotiinlähtöpäivät puolestaan riippuvat ainakin tilanteesta Suomessa ja reissuhalusta. Itse jään Aasiaan reissaamaan kahdeksi viikoksi (toivottavasti saan jonkun seuraksi), jonka jälkeen on pakko tulla Suomeen kirjoittamaan kandia. Lentopäivät riippuvat siis vahvasti omasta tilanteesta. Suosittelen kuitenkin aina ostamaan menopaluulipun. Vaikka elämän suunnittelu yli puolen vuoden tai vuoden päähän on vaikeaa, pelkän menolipun hinta nousee helposti menopaluulipun hintoihin.

Mikä on hyvä hinta?

Kuala Lumpuriin halvimmat lennot ovat noin 530e, Singaporeen ja Bangkokiin puolestaan noin 480e. Tätä halvempaa on siis käytännössä mahdoton löytää, ja nämäkin ovat siis melko harvinaisia tarjouksia. Singaporen ja KL:n väliä pääsee AirAsialla parilla kympillä. Oman kokemukseni mukaan sanoisin, että alle 600e lennot kahdella tai yhdellä vaihdolla Helsingistä KL:iin ovat hyvän hintaiset! Yli 700e lentoja en itse mielelläni ostaisi, koska tiedän niissä olevan ilmaa. Tämä on kuitenkin se "perushinnan" minimi, joten jos hinta ratkaisee, tarjousten kyttääminen todellakin kannattaa.

Terveisin,
Tarjoushaukka :D

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Mikä Malesia?

Kun oon kertonut lähteväni Kuala Lumpuriin vaihtoon, kysymys on kuulunut: "missä se on?". Paikka myös sekoitetaan Singaporeen ja Baliin, noh close enough? :D Koska harva tietää Malesiasta juuri mitään ja itsekin on kiva tietää mihin sitä nyt ollaankaan menossa, niin tässä tulis pari faktaa paikasta.

Malesia:

  • Pääkaupunki: Kuala Lumpur.
  • Valtiomuoto: perustuslaillinen monarkia. Eli löytyy kuningas ja pääministeri.
  • Pinta-ala: n. 330 000 km². Eli pikkusen pienempi kuin Suomi.
  • Väkiluku: n. 30 milj. Kuala Lumpurissa esikaupunkeineen n. 7,2 milj.
  • Virallinen kieli: malaiji.
  • Valuutta: ringgit (MYR). 1e = 4,33RM.
  • Pääuskonnot: islam, buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus, konfutselaisuus ja taolaisuus. Näitä siis riittää ja väestö on karkeasti jakautunut kolmeen suurimpaan kulttuuriin: 53% on islaminuskoisia malajeja, 26% kiinalaisia ja 8% intialaisia.
  • Naapurimaat: Singapore, Thaimaa, Brunei ja Indonesia.
  • Itsenäistyminen: 1957 brittien vallan alta. Vasta. 
  • Aikaero Suomeen: +6h, kesällä +5h.
  • Ilmasto: trooppinen, lämpötila koko vuoden yli +25°C, monsuunisateet. Kuala Lumpurissa sataa vuoden ympäri.

Lähde: http://www.pristinecreation.my/pc2013/images/Penang%20Heritage/Malaysia-Flag.jpg

















University of Malaya:

  • 
Malesian vanhin ja arvostetuin yliopisto
  • Opiskelijoita: 22 500 (vrt. Helsingin yliopisto 36 000 neljällä kampuksella, UM:ssa vain yksi kampus)
  • Sijoitus maailman ranking-listalla: 167. (vrt. Helsingin yliopisto 69.)

Tarkoitus on siis pärjätä englannilla, mitä puhutaan maassa kuulemma hyvin. Malaijin kielen alkeet ois kuitenkin hyvä opetella, tosin näissäkin on jo muistamista.

Hei = Hello
Kiitos = Terima kasih
Anteeksi = Maaf
Kyllä = Ya
Ei = Tak
Huomenta = Selamat pagi
Hyvää päivää = Selamat tengahari
Mitä kuuluu? = Apa khabar?
Kiitos hyvää = Khabar baik
Näkemiin = Selamat jalan

Ja vielä ruokalistan tärkeimmät :D
Riisi = Nasi
Nuudeli = Mee
Kana = Ayam

Malesia on maa, missä muun muassa homoseksuaalisuus on laitonta, huumelainsäädäntö erittäin tiukka, vasen käsi on saastainen, sianliha ja alkoholi myydään omilta osastoiltaan ja röyhtäily ei ole ruokailun jälkeen huono tapa. Odotusarvoltaan siis aikamoisen erilainen maa kuin Suomi :)

Ohjeita UM:aan hakemiseen

Tässä muutama vinkki hakemiseen University of Malayaan oman kokemukseni perusteella:

  • Asennoidu oikein: pitkää pinnaa ja äärettömän paljon kärsivällisyyttä. Prosessi on pitkä, eikä se aina suju odotusten mukaisesti.
  • Pidä käytettävissäsi toimiva musteella ja paperilla varustettu tulostin sekä skanneri :D
  • Hanki passikuvia sinisellä ja valkoisella taustalla. Sinitaustaisia kuvia saa vain valokuvaamoista.
  • Ota itsellesi joka vaiheesta oma kopio/screen shot, jotta pysyt kärryillä hakemisesta. Ei ole sinäänsä pakollista, mutta helpottaa.
  • Varaudu ramppaamaan päärakennuksella ja täyttämään useita sähköisiä hakemuksen osia.
  • Varaudu yllättäviin maksuihin ja opettele maksamaan kansainvälisellä tilisiirrolla. Esim. $50 laskun palvelumaksu on noin 40e.
  • Opettele viimeistään nyt oma-aloitteiseksi. Tarvitset hakuvaiheeseen kaikenlaisia liitteitä, esim. englannin kielisen todistuksen matkavakuutuksesta, jota et automaattisesti saa. Tarvitset myös Helsingin yliopiston tietoja, esim. osoitteen ja koordinaattorin tittelin englanniksi, jotka löytyvät googlettamalla.
  • Etsi tietoa vaihtokohteesta. Suosittelen lukemaan mahdollisimman paljon vaihtoblogeja ja -kertomuksia, jotta saat jonkinlaisen käsityksen tulevasta.
  • Varaudu siihen, että nettihakemusjärjestelmä toimii heikosti. Ongelma ei siis välttämättä ole liian isot tiedostot tai hidas netti. Anna siis sivujen ladata pitkään ennen luovuttamista. Jos luovutat, jatka seuraavana päivänä.
  • Ja vielä kerran: ole kärsivällinen.

Vaikka hakeminen on tehty melkoisen vaikeaksi, löytyy siihen HY:n sivuilta ohjeita ja aina voi kysyä apua. Hakemiseen kuluu aikaa ja vaivaa, mutta tässä vaiheessa voin kuitenkin suositella hakemista kaikille vähääkään kiinnostuneille :)

Hakuprosessi

Kun kerroin vaihdostani eräälle tutulleni, sain vastaukseksi "Wtf, studying in kuala lumpur? Thats so weird. But still awesome. Who goes exchange student and thinks like "hey, kuala lumpur seems like a good place" haha." :D Naurahdin ja totesin, että minä! Seuraavassa vähän perusteluja sille, miksi päädyin juuri Malesiaan ja kokemuksia itse hakuprosessista.

Aikaisemmin en edes harkinnut vaihto-opiskelua. Olin sitä mieltä, että kielitaitoni on liian huono enkä ikinä uskaltaisi lähteä yksin ulkomaille, eikä ajatus muutenkaan kiinnostanut. Viime kevään ja kesän aikana aloin kuitenkin lämmetä ajatukselle. Liekö syynä siskon vaihtosuunnitelmat vai sen karun faktan tajuaminen, että työelämässä ei nykyään yksinkertaisesti pärjää ilman kielitaitoa. Aloitin vaihtoehtojen kartoittamisen. Halusin ehdottomasti opiskella englanniksi ja maassa, jossa pärjää hyvin englannin kielellä. Halusin myös mahdollisimman kauas, ja mahdollisimman halvalla. Tässä vaiheessa vaihtoehdoiksi karsiutui Helsingin yliopiston kahdenväliset vaihtokohteet (opiskelu ilmaista) Singaporessa, Malesiassa, USA:ssa ja Kanadassa. Pohdin myös ajankohtaa opintojeni kannalta, ja mietin, mitkä kurssit sopisivat tutkintooni. Myös Suomen ilmastolla saattoi olla vaikutusta asiaan :D Aasia houkutteli Amerikkaa enemmän, joten päätin hakea vaihtopaikkaa Singaporesta ja Malesiasta. Aasia on vetänyt puoleensa jo pidempään lämpimän ilmaston, edullisen hintatason ja hyvien reissausmahdollisuuksien takia.

Koko vaihtoprosessi alkoi siis kohteiden valitsemisella ja hakemuksen tekemisellä. Hakemus piti olla perillä viimeistään 30.10.2013 eli noin vuoden lähtöä aiemmin ja sen tekeminen on ollut mielestäni eräänlainen motivaatiotesti. Hakemukseen vaadittiin netissä täytettävä hakulomake (ei sieltä yksinkertaisimmasta päästä), oman laitoiksen hyväksymä opintosuunnitelma vaihdon ajaksi, motivaatiokirje (kuulemma suuri painoarvo) ja opintosuoriteote (jossa oltava suoritusmerkintä enkun kurssista). Palautin hakemuksen viimeisenä hakupäivänä vuoronumeron kanssa päärakennukselle ja huomasin, että muutama muukin oli eksynyt paikalle... Jäin odottamaan tuloksia, ja olin valmistautunut siihen, etten pääse, koska paikkoja kummassakin kohteessa on vain 2-4 vuodessa (kaikki HY:n opiskelijat voivat hakea näitä paikkoja). 4.12. sain sähköpostin, jossa onniteltiin vaihtopaikasta Malesiassa, University of Malayassa (UM). Luin viestin useampaan kertaan läpi ja innostuksen hymy levisi naamalleni. Ensimmäistä kertaa tajusin mihin olin ryhtynyt :D

Tässä vaiheessa hyväksyntä oli tullut vasta HY:ltä, joten edessä oli vielä haku kohdeyliopistoon. Hakuprosessi oli siis noin puolessa välissä, vaikka vaihto toteutuisikin hyvin suurella todennäköisyydellä. Tämä toinen hakupaketti koostui netissä täytetystä hakulomakkeesta (sisältää kysymyksiä esim. siitä, tarvitsenko lentokenttäkuljetusta tai asuntolamajoitusta kampukselta), virallisesta opintosuoritusotteesta (haettava päärakennukselta), passin henkilötietosivun kopiosta, kahdesta passikuvasta (joissa on UM:n vaatima sininen taustaväri), kielikeskuksen opettajan kirjoittamasta todistuksesta englannin kielen taidosta (enkun maikkani pystyi kirjoittamaan sen käymäni kurssin perusteella), todistuksesta vakuutusesta, joka kattaa UM:n vaatimukset (mm. tapaturma, kuolema yms. Vakuutus oli siis hankittava jo tässä vaiheessa) ja parista muusta liitteestä, jotka sain vaihtokoordinaattoriltani. Tämä hakupaketti piti olla perillä maaliskuussa.

Olin varautunut siihen, että HY:ltä syksyksi UM:aan lähtee yksi mun lisäksi. Vuoden vaihteessa odottelin valittujen nimien julkaisua nettiin, jotta voisin ottaa yhteyttä tähän toiseen vaihtariin. Tammikuussa kuitenkin selvisi, että lähden ainoana HY:ltä! University of Malaya on koulumme uusi vaihtokohde, joten olen ensimmäinen HY:n kahdenvälinen vaihtari UM:aan.

Tammikuussa sain myös tietää, että UM:n vaihtarikäytännöissä oli tapahtunut muutoksia. Business and Accountancy -tiedekuntaan haluavat joutuvat nykyään käymään kansainvälisissä kielikokeissa (IELTS tai TOEFL). Hintaa noilla kokeilla on noin 200e ja tuloksen tulee olla tietyn rajan ylittävä. Suunnittelemani kurssit olivat tietysti juurikin tuolta tiedekunnasta. Koska en kokenut kielikokeita kaiken rahan ja vaivan arvoisiksi (ja pelkäsin, etten saa niistä tarpeeksi hyvää tulosta), päätin vaihtaa kurssejani. Vaihdoin johtamisen sivuaineen toisen tiedekunnan henkilöstöjohtamiseen.

Jotta hakuprosessi ei olisi liian lyhyt tai helppo, UM ilmoitti hakemisen muuttuneen sähköiseksi. Toimittamani paperiversio osottautui siis turhaksi. Nettihakemukseen täytettiin melko samat tiedot kuin paperiversioon. Kurssitarjonta tosin osottautui erilaiseksi, joten valitsemistani kursseista muodostui aika sekalainen sakki, toivottavasti saan niistä jonkun sivuaineen kasaan. Perustietojen ja kurssivalintojen jälkeen hakemukseen lisättiin liitteet (passikuva, allekirjoitus, kokonaan skannattu passi, opintosuoritusote ja hyväksymiskirje), maksettiin visa fee $50 ja jäätiin odottamaan hyväksyntää. Tässä vaiheessa itselleni jäi epäselväksi, tarvitseeko tämän hakemuksen lisäksi hakea viisumia Suomesta. Laitoin viestiä suurlähetystöön, josta selvisi, että UM saa hyväksynnän viisumistani ja tämä siis riittää. Kysyin vielä UM:sta, että ehdinhän saamaan viisumin ennen elokuun loppua. Vastaukseksi sain, että he yrittävät käsitellä kaikki hakemukset mahdollisimman pian, mutta hakemuksia käydään läpi noin 100kpl päivässä.

Nyt siis olen saanut hakemuksen valmiiksi ja odotan enää viisumia. Kaiken lukemani perusteella pelkään, ettei viisumi ehdi ajallaan, jolloin joutuisin menemään maahan turistiviisumilla. Turistiviisumilla maassa saa olla 3kk, eikä sillä saa opiskella. Oli miten oli, valmistaudun lähtöön, sillä muiden kokemusten perusteella asian saa kyllä jotenkin hoidettua. Voiton puolella! Varauduin byrokratiaan ja ongelmiin, ja niitä olen kyllä saanut jo kokea :D

Alku

Heippa kaikki tutut ja tuntemattomat! Päätin aloittaa vaihtoblogin kirjoittamisen, jotta vaihdosta jäisi myös jotain konkreettista käteen. Myöskään lisäinfo tuleville vaihtareille ei luulisi olevan pahitteeksi. Opiskelen markkinointia Helsingin yliopistolla, maatalous-metsätieteellisessä. Tutkintooni kuuluu kaksi sivuainetta, kaikille pakollinen elintarviketieteiden sivuaine ja yksi vapaavalintainen. Nyt kahden vuoden opintojen jälkeen lähden syksyksi suorittamaan tuon vapaavalintaisen sivuaineen University of Malayaan, Kuala Lumpuriin. Syyslukukausi Malesiassa kestää syyskuun alusta tammikuun puoliväliin. Lennot on ostettu, ja saavun mestoille viikko ennen koulun alkua ja Suomeen palaan helmikuun alussa. Opiskelun lisäksi tavoitteena olisi reissata mahdollisimman paljon ja hankkia huikeita kokemuksia! Lähden reissuun yksin, huonolla kielitaidolla, joten jännitystä riittää! Pyrin kirjoittamaan kokemuksiani vähän näin etukäteen ja erityisesti paikan päältä Aasiasta.